Työpajaprosessi

Nämä ohjeet on kirjoitettu työpajan vetäjälle. Työpajaprosessissa on kolme päävaihetta:

1. Valmisteluvaihe

hyvissä ajoin ennen työpajaa

I Työpajan aiheen määritteleminen

II Ideointimenetelmän valitseminen

III Osallistujen ja esiintyjien tunnistaminen ja kutsuminen

IV Työpajan vaiheiden ajoittaminen

V Syntyvien ideoiden omistajuuden varmistaminen ennalta

2. Työpajavaihe

I Työpajan alustaminen osallistujille käymällä läpi käytännön seikat (myös lakiasiat liittyen ideoiden omistajuuteen)

II Edellytysten luonti uuden kehittämiselle

III Ideoiden generointi valituilla menetelmillä

IV Ideoiden kehittäminen, esittäminen ja arviointi

V Mahdolliset kokeilut VR-ympäristössä tai  kokeilusuunnitelman laatiminen jatkoa varten

3. Suojausvaihe

Työpajan päätteeksi käydään yhdessä tai pienessä ryhmässä läpi työpajassa syntyneet ideat.

Tehdään alustava suunnitelma siitä mitkä ideat pyritään suojaamaan ja millä suojausmenetelmillä:

I Kenen vastuulla on selvittää onko idea suojattavissa

II Kenen vastuulla idean suojaaminen on

III Millä aikataululla idean suojaaminen selvitetään ja toteutetaan

IV Sovitaan että idea pidetään salaisena kunnes sen suojaaminen on varmistettu

V Miten toimitaan idean hyödyntämisen kanssa kun suojaaminen on varmistettu

Suojaamisen ja mahdollisten kokeilujen jälkeen viedään ideat käytäntöön.